Talvi jatkuu.

Kaipaus jatkuu. Vääryys jatkuu. Työttömyys jatkuu. Vakuutan että kaikki tiedot ovat oikein ja ilmoitan jos ne muuttuvat.

Työttömyys. Tyytymättömyys. Elämä pienellä rahalla.

Haluaisin sanoa, että raha ei ole valuuttaani. Haluaisin sanoa että valuuttaani ovat hymy, ystävällisyys ja välittäminen toisista ihmisistä. Näin ei kuitenkaan ole. ”-Kyllä pienelläkin työttömyyskorvauksella tulee toimeen.” Sanovat. Toki tuleekin toimeen mutta haaveet omasta asunnosta, matkustamisesta, uusista vaatteista ja kuntosalikortista saa heittaa siihen koppaan, josta ne löytää vasta kun on työpaikka, jos silloinkaan.

”Opiskelun jälkeen kaipaa oikeeta palkkaa..” Räppää U.A.A.U. Itsekin juuri valmistuneena metallimiehenä, toistakymmentä työhakemusta lähettäneenä, ihmettelen, miten vaikeaa on saada työtä, joka kiinnostaa ja jota haluan tehdä saadakseni palkkaa, maksaakseni veroja ja sijoittuakseni tämän yhteiskunnan rattaisiin. Työttömiä työnhakijoita toki on muitakin mutta kun en edes kovin moneen haastatteluun ole vielä joutunut. Ihmisenä ja työntekijänä tiedän, että yritys joka minut listoilleen ottaa, ei tule katumaan. Katumaan joutuu ainoastaan allekirjoittanut, jos työpaikka ei olekaan sitä mitä odotin mutta kaikkeen tottuu sano ekstie.

Itsensä myyminen onkin sitten toinen juttu. Kyllä, tarkoitan sitä mitä sanon. Työtä haettaessa on markkinoitava, eli myytävä itseään, tehtävä vaikutus siihen henkilöön jonka vastuulla on uuden työntekijän palkkaaminen. Omissa hakemuksissani käytän rikasta kieltä, kieltä joka erottuu joukosta, toivottavasti edukseen. Hakemuksissani minun paikattava se aukko, mikä jää kun pärstäkerroin otetaan huomioon. Sosiaalisena ihmisenä, yleiset käytöstavat omaksuneena herrasmiehenä käden puristus, hymy ja silmiin katsominen on peruskauraa. Pukukoodikin on tiedossa ja siisti yleisilme, vaan nekään ei aina riitä.

Moni paikka vaatii työkokemusta. Tässä kohtaa on mielestäni jonkinmoinen paradoksi, varsinkin jos työnhakija on nuori, vasta valmistunut ja kokematon. Monet yritykset nostaa työkokemuksen korkeammalle pallille kuin koulutuksen mutta vääjäämättä, varsinkin Suomessa, olemme menossa siihen suuntaan, että koulutus, varsinkin ylemmän tason koulutuksen saaneet työntekijät jyrää 20 vuotta urallaan olleen ammattimiehen. Työkokemusta minulla on, vittumaisista pomoista ja erikoisista ehdoista ja oloista. Omalla asenteella ja sen muuttamisella on päässyt pitkälle. Minulle on siis hyvät edellytykset työn saamiseen ja uskonkin siihen että lähiaikoina pääsen tähän yhteiskuntaluokkaan joka tunnetaan nimikkeellä duunarit. Kelpaa sitä sitten paikallisessa leijua, kuinka on elämässään menestynyt.

Meitä on moneen junaan. Meitä kannustetaan moneen suuntaan. Kannustetaan töihin ja opiskelemaan, kannustetaan olemaan vapaa ja tekemään mitä sattuu, nostamaan sosiaalikorvauksia, sillä se on eettisesti sekä väärin, että oikein. Sitä varten meillä on tällainen järjestelmä, että köyhimmät, työkyvyttömät sekä aivonsa narikkaan ryypänneet, puoli tiehen jääneet luuseritkin pysyisivät yhteiskunnan kyydissä, kuluttaisivat, laittaisivat rahan kiertämään. Mutta se maksetaan meidän rahoista, sanoo eräs veronmaksaja. Veron maksaa kaikki; kulutustavaroissa, sokerissa, perinnöstä, jopa KELAn korvauksissa, pullojen palauttamisesta ja arpajaisista. Veroa maksetaan koko ajan enemmän ja uusissa kohteissa. Tämä on välttämätöntä nyky-yhteiskunnan pyörittämiseen. Mistä muualta esimerkiksi opettajat, sairaanhoitajat, palomiehet ja valtion virkamiehet muuten palkkansa lunastaisivat?

Ymmärrän myös näitä arkisia vapaustaistelijoita, tähän ihmisryhmään ei pure yhteiskunnan hyvää tarkoittava ja kannustava propaganda. He raivaavat oman kolonsa yhteisön nurkkiin ja ovat nykyisiä ”lainsuojattomia” vaikka hädän tullessa heilläkin on oikeus ja velvollisuus turvautua suomalaiseen oikeuslaitokseen ja sairaanhoitoon. Nämä vapaamatkustajat kuuluvat myös olennaisena osana tähän yhteiskuntaan, vaikka toisen ”luokan” edustajat heitä katsovatkin ylen ja hämmästelevät taitoa pärjätä elämässä tekemättä mitään ”järkevää ja tuottavaa”

Tämä nykymaailma jättää ulkopuolelleen ihmiset, jotka eivät tuota mitään ja pärjäävät silti omillaan. Omavaraisuus onkin hyve, johon pyrkisin jos en olisi tällainen ”go with the flow”-luuseri. Tosin kerrostaloasunnossa ei vuokraa makseta perunoilla ja porkkanoilla.

Voin toistaiseksi varattomana, työttömänä KELAn kolausten nostajana haaveilla pienestä omasta maatilasta, jonka monimuotoiset viljelysmaat tuottaisivat kaiken sen mitä nykyihminen tarvitsee selviytyäkseen ja ollakseen tyytyväinen elämäänsä.

Sais ny ensimmäiseks sitä  duunia, sitte voitas kattoo uudestaan…

Terveisin Normi

Ps. Missä se oikolukija on?